Stalingrad

Kaksintaistelu


Vasili Arthjuskin
12.8.1942
Stalingrad


Rakas Mishani,
nyt se on tapahtunut. Olen saanut siirron yksikköni mukana Stalingradiin torjumaan fasistien hyökkäystä maatamme kohtaan. Ainoa asia minkä sain oli ruskeat toppavarusteet ja kokardi. Kiväärit ovat arvokkaampia kuin me ketkä ammumme niillä, ja komissaarit jaksavat muistuttaa meitä että ampuisivat koko yksikköni laatikollisesta kranaatteja. En päässyt ampumaan kuin muutaman patruunan harjoitusradalla, mutta koko ampumisen tehtävä oli opettaa meidät lataamaan aseemme. Tiedät varmaan että itse saalistin susia jo kouluaikoina yksin ja olin parempi ampuja kuin kukaan kolhoosistamme. Nyt sudet ovat vaihtuneet yhtä kauheisiin petoihin eli saksalaisiin. En olisi halunnut tänne, mutta en voinut mitään. Tiedät hyvin että sinä päivänä kun ne miehet tulivat luoksemme en voinut kuin lähteä. Emme me voineet paeta koska emme olisi päässet minnekään. Kaikki tiet Yekaterinburgiin asti ovat tukossa pakenevasta kansasta ja matkaavista sotilaista. Ruoasta ja kaikesta on pulaa. Mutta pysy sinä siellä kotona ja odota paluutani. En taistele täällä sen takia että minut tänne käskettiin vaan siksi että haluan sinun pysyvän turvassa siellä kotona. Taistelen täällä sen takia että vielä joskus me voisimme elää kahdestaan turvassa ja rauhassa. Sinä olet suurin syyni olla täällä.

Kirjoitan tätä kirjettäni junassa matkalla kohti Stalingradia. En tiedä mitä tuleman pitää mutta toivon että selviän täältä hengissä. Meille annetut vaihtoehdot ovat joko kuolla hyökkäyksessä saksalaisia vastaan tai omien poliittisten komissaarien ampumina. Tilannetta pahentaa entisestään se että meille ei ole jaettu edes aseita. Perille me toivottavasti saamme jotain kättä pitempää joilla taistella miehittäjiä vastaan. Miehet keitä minun tulee kutsua tovereiksi ovat kolhoosien maanviljelijöitä, kirjanpitäjiä, tehdastyöläisiä. He eivät ole sotilaita vaan tykinruokaa. Katsoessani näitä miehiä en voi olla tuntematta sääliä itseäni tai heitä kohtaan. Me olemme kaikki tässä samassa veneessä matkalla kohti tuntematonta. Toivon että pääsisimme edes Volgan ylitse hengissä, sekin olisi jo saavutus. Mutta älä pelkää, minä tulen kotiin ennemmin tai myöhemmin. Ja lupaan tulle takaisin luoksesi täysissä sielun ja ruumiin voimissa.

Sinun rakas Vasilisi

Vasili Arthjuskin
31.8.1942
Stalingrad

Rakkain Mishani,
on kulunut liian kauan kun viimeksi sain kirjoitettua sinulle. Toivon että kotirintamalla kaikki on hyvin ja teillä on kaikkea mitä tarvitsette. Kiitän sinua suuresti lähettämistäsi saappaista, armeijan jakamat olivat jo kuluneet. Iloksesi voin kertoa että olen elossa ja voin hyvin. Olen jäljelle jääneen yksikön viimeinen eloonjäänyt. Taistelumme oli aluksi juurikin sitä mitä olin sinulle kertonut: meitä ei oltu tarkoitettu sotilaiksi vaan uhrattavaksi roskaväeksi joita voi lähettää aaltoina konekiväärien armoille. Meidät varustettiin Tsaarin aikaisilla kivääreillä joista harva oli edes siinä kunnossa että niillä pystyi ampumaan johtuen ruosteesta. Vähitellen me pystyimme valtaamaan lisää maata saksalaisilta ja saavutimme asemapaikkamme. Talvi on tulossa ja lämpötila alenee entisestään.

Olemme kuitenkin kärsineet raskaita tappioita ja olemme saaneet asemamme verellä. Monet tuntemamme miehet joiden kanssa lapsina kävimme samaa koulua makaavat nyt. Yksi heistä on minun lisäkseni hengissä, mutta hänestä en puhu tässä nyt koska haluan jokaisen rivin tässä kirjeessä kertovan tunteistani sinulle. Olen saanut menestystä tarkka-ampujana ja saanut myös koulutusta siihen rintamassa. Koulutus oli kuin muukin täällä järjestetty: raakaa ja kaiken joutuu opettelemaan itse, ainoastaan kerrotaan miten se TULISI tehdä. Onnekseni eräs upseeri huomasi ampumataitoni ja sain siirron toiseen yksikköön ja näin ollen päädyin loitommalle "tavallisesta" rintamasotimisesta. Natsien ampuminen ei eroa paljon niiden susien ampumisesta jotka kotona uhkasivat karjaamme: pitää olla kärsivällinen, odottaa oikeata hetkeä eikä saa epäröidä hetkeäkään. Epäröinti on täällä virhe josta rangaistuksena on kuolema. Se rangaistus on vielä varmempi vihollisen kuin komissaarien silmissä. Jälkimmäiset ampuvat työksensä, vihollinen ampuu selvitäkseen. Luodin tappavuus ei riipu aseesta vaan hänestä kuka luodin ampuu ja voin sanoa että tässä kaupungissa riittää miehiä joiden luodit ovat maailman tappavimpia. Voin vain toivoa että omat ammukseni olisivat teholtansa yhtä voimakkaita kuin heidän.

Toivon sinne kotiin kaikkea hyvää ja teille jaksamista. Toivota äidillesi terveisiä minulta ja isällesi samoiten. Toivon ettei veljesi joudu tänne vaikka pelkään että hänetkin viedään luotanne lähiaikoina koska tarvitsemme miehiä. Vie äitini ja isäni haudalle kukkia ja sano heille että heidän poikansa rakastaa heitä edelleen ja tulee pitämään lupauksensa heille. Sano heille puolestani että tulen palaamaan elävänä täältä kotiin. Minä olen sen luvannut sinulle ja vanhemmilleni ja minä olen sanani mittainen mies. Kumpa olisin jo luonasi, tämä savotta on jo liikaa eikä mikään vastustajieni aikaansaama tulihelvetti vaienna kaipuuta sinun luoksesi. Kuvittelin aiemmin voivani unohtaa ikävä sinua kohtaan mutta en voi. Mitä enemmän viholliset puskevat päälleni, sitä vähemmän minä ajattelen kuolemaa tai tulevia taisteluita. Taistelun sijaan minä ajattelen sinua enkä kaipaa mitään muuta niin paljoa kuin saada olla taas vierelläsi. Minulla on ikävä sinua ja lupaan että kun palaan täältä kotiin halaan ja suutelen sinua heti ensimmäiseksi.

Rakastaen,

Vasili

Vasili Artjushkin
15.9.1942
Stalingrad

Rakkain Misha,
taas on kulunut liian pitkä aika siitä kun viimeksi pääsin kirjoittamaan sinulle kirjeen. Posti kulkee hitaasti ja pelkäsin suunnattomasti ettei kirjeeni sinulle pääse sensuurin läpi epäisänmaallisena. Uskon etteivät he sensuroineet siitä liikaa vaan vain ne kohdat joissa kerroin tilanteesta täällä. Kirjoittamastasi kirjeestä päättelit että tiedät vain sen mitä teille on kerrottu ja hyvä niin. Uskokaa siihen mitä teille siellä kerrotaan ettette vaipuisi epätoivoon. Tilanne ei ole kovin hyvä koska me olemme juuttuneet paikoillemme. Meidän tulee vallata kaupunki takaisin talo kerrallansa ja talvikin on tullut. Syyssateet ovat väistyneet ja maa on jälleen roudassa. Kiitän heti lähettämästäsi talvitakista joka on huomattavasti paljon parempi kuin armeijan jakama. Äidillesi suuret kiitokset lumipuvusta joka tulee vielä tarpeeseen. Kiittäisin vielä lähettämästänne vodkapullosta josta ei tosin nyt ole jäljellä kuin vain lasinen osa sillä neste on tuntunut kadonneen postimiehen matkaan. Ilmankos posti olikin tänään tavallista takkuilevampaa.

Sota ei etene täällä juurikaan. Talven tulosta huolimatta vihollinen pitää siltikin asemansa tiukasti kiinni maallamme. Suuret hyökkäykset ovat ohitse. Koko kaupunki on muuttunut tarkka-ampujien maaksi jossa hetkenkin näkyminen paljaassa maastossa tarkoittaa sinne jäämistä ainiaaksi. Tämä sodankäynti sopii minulle koska nyt pystyn sumeilematta hyödyntämään sitä vuosien metsästyskokemusta mikä minulle siunaantui kotona. Jokaisen talon jokainen varjo voi tietää uhkaa, jokainen sojottava keppi ikkunassa voi olla vihollisen kivääri. Tämä on meidän arkeamme täällä Stalingradissa: me saamme väistellä uhkia jotka suurimmaksi osaksi ovat olemattomia. Mutta kuin kohtalon huumorintaju olisi hurja, jokainen kerta kun olemme varomattomia ja suhtaudumme jo varmistettuihin alueisiin huolimattomuudella joku meistä kuolee sen vuoksi. Monet toverini täällä ovat menehtyneet varomattomuuden vuoksi enkä aio tehdä samaa virhettä. Vaikka tanssimmekin itse kuoleman en voi olla muistelematta sinua. Muistan vieläkin ne tanssit jotka pidettiin kun kylämme selvisi kohtuuttomista vaatimuksista jotka oli meitä kohtaan laadittu. Niissä tansseissa uskalsin olla sinun kanssasi ensimmäistä kertaa oma itseni, muistathan sinä sen? Mitättömiltä tuntuvien muistojen muistelu ei ole koskaan ollut niin tärkeätä kuin nyt täällä.

Minulle suurimman voiman pysyä ja jaksaa täällä lumisessa helvetissä ovat juurikin meidän yhteiset muistomme. Muistot niistä hetkistä jotka vietimme kaksin silloin kun rakastuimme toisiimme ovat minulle parasta lämmikettä öiseen aikaan. Olen kertonut meistä myös omalle kiväärilleni, hupsua eikö totta? En ole kertonut meistä tovereilleni koska he eivät ymmärtäisi ja tiedän että moni heistä tulee lähipäivien aikana sortumaan hankeen ennen kuin kevätaurinko taas tekee heidän ruumiinsa tarpeeksi notkeiksi jotta heidät voitaisiin hakea haudattavaksi. Nuo jäätyneet ruumiskasat eivät enää edes jaksa sätkähdyttää ja on voi kiistää etteikö parrakkaan Igor-vainajan ruumis olisi kenties hupaisin asia mitä täältä löytyy. Kuolleista ei saisi puhua pahaa mutta se ilme mikä sillä miehelle oli kuollessaan on vain niin hauska. Ja täällä kaikki naurunaihe kelpaa. Pahoittelen hurttia huumoriani mutta jostain sitä on täälläkin iloa revittävä elämään. Toivon että tekin siellä kotona ette liikaa murehtisi poikienne perään.

Rakkaudella Mishalleni,

Vasili

Vasili Arthjuskin
1.10.1942

Rakkaalleni Mishalleni,
Talvi yllätti meidät kaikki kovuudellansa. En muista näin kovaa pakkasta olleen aikoihin. Tietenkin tämä vaikeuttaa meidän elämäämme etkä voi kuvitellakaan kuinka vaikeata nykyään on varastaa poltettavaa paperi rykmentin toimistosta etenkin kun pääkirjanpitävä onnisti hommaamaan haulikon ja suolahauleja. Tosin ilman tuota poltettavaa paperia emme saa vettä joten joudumme käymään sotaa kahdella rintamalla. Kukapa olisi uskonut että byrokraatit koituisivat kohtaloksemme. Ruokahuolto laittaa hampaamme koetukselle ja voin myöntää että heidän jäätyneet leipänsä ovat miltei yhtä kovia kuin äiti tekemät.

Kiitokset koko kylän väellä tästä lahjoituksesta. En tiedä mistä saitte kaiken tämän kankaan tehdä nämä toppapuvut mutten voi kiittää teitä tarpeeksi. Ette voi kuvitellakaan kuinka paljon kaipasimmekin näitä varusteita, ja etenkin saappaita. Kiitoksia koko kolhoosin väelle.

Kirjoitit että kotipuolen lehdessä kirjoitettiin että oman kylän poika olisi palkittu mitalilla saksalaisten upseerien surmaamisesta. En tykkää pitää itseäni mitenkään erikoisena mutta totta se on että olen ampunut yli 40 upseeria ja lukuisia rivimiehiä. Tarkka-ampujien ampumisesta tuskin koskaan saan palkintoa, kukaan ei ole vielä selvinnyt tarpeeksi kauan mukanani ja jäänyt henkiin kertomaan metsästysretkistäni. Tosin, meidän omia miehiämme on kuollut entistä enemmän. Tuntuu siltä kuin meillä olisi perässämme joku jonka ainoa tarkoitus olisi tappaa vain meitä tarkka-ampujia. En tiedä pitävätkö huhut paikkansa mutta uskon että tosiperä niillä voi olla. Kukaan ei ole koskaan ampunut niin montaa meitä ja jäänyt henkiin kertomaan siitä eteenpäin. Myös kaikki salaiset kulkureittimme eivät olekaan salaisia ja monet parhaimmista ampujistamme ovat jääneet saksalaisten saaliiksi matkalle kohteeseensa.

Olin todella surullinen kun kuulin että he ovat hakeneet myös veljesi tänne. Rehellisesti puhuen veljesi ei ole koskaan ollut voimakas luonne enkä usko että hän selviää täällä yksin. Toivon että hän pääsee esikuntatehtäviin mutta jos hän kuitenkin joutuu etulinjaan koitan pitää häntä mahdollisuuksien mukaan silmällä.

Rakkaudella,

Vasili

Vasili Artjuskin
29.10.1942
Stalingrad
Mishani,
Olin todella surullinen kuullessani että veljesi on kaatunut tarkka-ampujan luodista. Ikävä kyllä minun on myönnettävä että meillä todellakin on täällä saksalainen mestari jolle ei tunnu olevan ongelma kaataa meikäläisiä. Moraalimme on laskemassa ja olemme myös menettäneet tämän vaikutuksesta tärkeitä kaupunginosia länsirannalla. Vastauksena kysymykseesi siitä että tappoiko veljesi tämä mies niin uskoakseni kyllä hän tappoi. Veljesi oli partioimassa sektorilla jossa tämä saksalainen oli viimeksi nähty. Myös hänet tappanut laukaus oli niin puhdas ettei siihen kykenisi kukaan muu kuin hän.

Pyysit minua kostamaan veljesi kuoleman ja sen aion kyllä tehdä. Mutta toisaalta tämä tehtävä pelottaa minua. Vastassani ei ole enää mies vaan itse paholainen. Kukaan ei ole koskaan nähnyt hänestä muuta kuin varjon. Varjon josta tulee aavemainen valanvälähdys joka on sen merkki että jossain kaukana ase laukeaa ja sinä kuolet. Hän pystyy ampumaan juoksusta hyppäävään mieheen pääosuman kiväärin kantomatkan rajoilta kilometrin päästä. Hän tuntuu olevan kuin osa äiti luontoa: hän tuntuu sulautuvan jokaiseen varjoon, pensaaseen ja onkaloon niin hyvin etten usko häntä huomattavan ellei hän niin halua. Tämä mies on vastustaja jota en usko kykeneväni voittamaan. Hän omaa myös sen mitä minä en: hän nauttii tappamisesta. Minä olen täällä koska haluan puolustaa sinua ja kotiani, meidän tulevaa kotiamme. Saksalainen on täällä koska hän haluaa tappaa. Minä tunnen sääliä vastustajiani kohtaan enkä haluaisi tappaa heitä, mutta vastustajani tuntuu nauttivan jokaisesta kaadosta. Sen nautinnon tuntee ilmassa kun käy katsomassa hänen uhrejansa. Hän on kuin aave joka toisi kuoleman itse viikatemiehellekin. Me pelkäämme häntä. Hän on vienyt liian monta meistä manalaan ja toivon että hän tekisi virheen joka maksaisi hänelle henkensä, mutta epäilen että niin ei tule tapahtumaan.

Minä kuitenkin yritän mutta samalla pidän huolen lupauksestani sinulle ja vanhemmilleni. Tulen kuitenkin täältä elävänä kotiin. Minulle on maailman paras syy palata ja minun ikäväni sinua kohtaan on halkaiseva minut kahtia. Ajatukseni tuntuvat kohdistuvan yhä enemmän sinuun ja edelleen se lämmittää mieltäni ja vie tunteeni pois sodasta sinun lämpöösi. Kuinka haluaisinkaan nyt tuntea sinut vierelläni, silittää vaaleaa tukkasi, suudella sinua ja sanoa että rakastan sinua. Tämä jäisen tulinen helvetti sai minut ymmärtämään kuinka onnellinen olen että minulla on tuollainen tyttö kuin sinä olet. Parhainta tässä on se että sinä tunnet samoin. Kirjeesi ovatkin asia jota odotan joka päivä vaikka tiedän että sensuuri on tiukkaa ja posti vielä hitaampaa. Mutta antaa se odotus silti voimaa jaksaa päivästä toiseen kaikkien vaarojen keskellä.

Sinun ikuisesti,

Vasili

Vasili Arthjuskin
16.11.1942
Stalingrad

Mishani,
Olen viime kirjeestäni lähtien yrittänyt saada veljesi tappanutta miestä kiinni mutta joka kerta hän on livahtanut kynsistäni. Hän tuntuu aavistavan jokaisen liikkeeni mitä ikinä tahansa teenkin. Hän ei voi olla ihminen. Kukaan ei voi olla niin kylmän laskelmoiva ja tunteeton kuin hän. Luulin että tämä sota olisi tehnyt minusta murhaajan, mutta en ole mitään häneen verrattuna. Hän ei epäröi uhrata edes omiansa saavuttaakseen tavoitteensa. Hän menee läpi jokaisesta puolustuksesta jonka olemme laatineet upseeriemme suojaksi ja vasta kun laukaus kajahtaa huomaamme unohtaneemme jotain. Joukkojen moraali on alhaalla kun komissaarit makaavat elottomina uuden lumen alla ja ryhmien sisältä on ylennetty osaamattomia miehiä aliupseereiksi koska aliupseereja piti ylentää upseereiksi. Kaikki tämä kierre pelaa saksalaisten pussiin koska me olemme menettämässä otteemme tämän yhden miehen takia. Etulinjassa häntä kutsutaan sodan sieluksi, aaveeksi joka tuntee elävänsä vain kun hän tappaa.

Ylemmät tahot ovat tiedustelleet saanko tätä miestä kiinni ja pelkään että hän on liian kova pala minulle. Mies joka ei tunne mitään muuta kuin sen tunteen minkä saa saalistettuaan toisen miehen ei ole ihminen vaan peto, oikea susi joka vaanii. Mutta tätä sutta en voi ampua koska se on älykäs ja ovela. Hänen halunsa tappaa on niin suuri että kun hän saa venäläisen tähtäimeensä hän ampuu. Hänen taktiikkansa on murskaavan tehokas ja kaikki tämä yhdistettynä melkein kuolemattomaksi muuttuneeseen maineeseen on yhtä kuin meidän taistelutahtomme murskaaminen.

Minulle on paha usko siihen että tämä tulee olemaan viimeinen kirjeeni sinulle. Lähden nyt pitkälle matkalle etulinjaan tarkoituksenani tappaa sodan sielu, suurin vihollisena eli tämä saksalainen tai kuolla yrittäen. Koitan kyllä pitää lupaukseni sinulle ja vanhemmilleni vaikka nyt se tuntuu vaikeammalta kuin koskaan aiemmin.

Rakkaudella vain sinulle,

Vasili

Vasili Arthjuskin
1.12.1942
Stalingrad

Minun Mishalleni,
Olen kostanut veljesi kuoleman. Ja monien muidenkin. Taisteluni hänen kanssaan oli pitkä ja armoton jossa ammuttiin yksi ja ainoa laukaus. Mutta en voittanut häntä hänen omassa taistelussansa siksi että olisin ollut häntä tarkempi, voimakkaampi tai taitavampi koska hän oli kuin sota itse, kaikin puolin minua parempi kaikessa muussa paitsi yhdessä ainoassa asiassa: minulle oli parempi syy taistella kuin hänellä.

Kamppailumme aikana me molemmat löysimme toisimme. Tätä hetkeä me molemmat olimme odottaneet siitä saakka kun aloimme metsästää toisiamme. Tämä oli se hetki jota varten olimme syntyneet, jota varten olin elänyt ja kasvanut sotilaana tähän hetkeen asti. Sillä autiolla puistolle me lopulta ratkaisimme oman sotamme meidän välillämme. Minä olin piilossa lumikinoksessa johon olin kaivautunut taisteluamme edeltävänä yönä kun taasen vastustajani oli piiloutunut tavaratalon ikkunan varjoihin. Me molemmat pidimme silmällä kaikkea liikettä mutta kumpikaan meistä ei huomannut toista ennen kuin tunsin jonkun voiman liikuttavan tähtäintäni hänen ikkunaansa kohden ja ensimmäistä kertaa näin hänet. Hän ei ollutkaan mies vaan nainen! Tuon naisen katse oli kylmä kuin jää, hän oli kuin Siperia itse. Sota tuntui huokuvan tästä naisesta jota itse kuolemakin pelkäsi. Hän tuntui huomanneen minut ja me kummatkin ammuimme samaan aikaan mutta hän ampui ohitse mutta minä taasen osuin häntä käteen.

Ampumista edeltävänä hetkenä me molemmat katsoimme toisiamme läpi aseidemme kiikareiden. Me näimme toisimme silmästä kumpaisenkin sielut ja silloin tajusin miksi voitin: minulla oli parempi syy voittaa. Minun syyni voittaa oli rakkauteni sinua kohtaan koska halusin kotiin sinun luoksesi mutta vastustajani soti koska hän oli itse sota, itse kuolema joka nautti vain silloin kun toinen siirtyy tuonelaan. Rakkauteni sinua kohtaan oli suurempi kuin hänen vihansa minua kohtaan. Siksi minä ammuin häntä käteen.

Minä en tappanut veljesi murhaajaa vaan ammuin häntä sormien kautta käteen varmistaen että hän ei enää koskaan kykenisi sotimaan. Tämä rangaistus olisi murhaajalle kaikkein armottomin: vastustajani oli elänyt koko tämän sodan ammuttujen vihollistensa voimalla joista jokaisen kuolema oli vahvistanut hänen vihaansa ja saanut hänet tuntemaan elävänsä. Tämä kierre sai uuden ulottuvuuden kun hänestä tuli meidän silmissämme aave jota itse viikatemieskin kavahti yli kaiken, kuoleman enkeli ketä ei saa hengiltä koska sota ei koskaan kuole. He olivat oikeassa siinä ettei häntä voi kukaan tappaa koska sota kuolee itsestään. Sen sijaan että olisin tappanut jonkun kuka ei voi kuolla vein häneltä mahdollisuuden tappaa, rampautin hänet. Hän ei enää voisi olla sota, nyt hän olisi vain ihminen. Nainen nousi piilostansa ja heitti kiväärinsä hankeen alas ikkunasta. Hän loi katseen minuun päin seisten ylväänä ja itki tappiotansa. Hän tajusi juuri että oli kokenut tässä kylmässä tulen ja jään helvetissä suurimman tappionsa. Viimeisimpänä nöyryytykseni rakkauteni sinua kohtaan ei paitsi voittanut häntä vaan vielä säästi hänen henkensä. Loppuelämänsä hän joutuisi kantamaan mukanansa tietoa siitä että Puna-armeijan suurin vastustaja sai armoa häneltä kenen tehtävä oli tappaa hänet. Se oli pahinta minkä hän voi kokea elää kuolemaan asti rampautuneena muiden säälissä eikä kunnialla taistelukentällä.

Voittoni hänestä ei ollut vain voitto ihmisestä vaan se oli rakkauden voitto sodasta ja armon voitto vihasta. Rakkauteni sinua kohtaan antoi hänelle anteeksi ja toi hänelle kuolemaakin pahemman kohtalon maan päällä. Älkäämme enää muistelko häntä kuka tappoi veljesi koska hän on hävinnyt kaiken.

Postitin tämän kirjeen viikkoa ennen kuin lähden kotiin sinun luoksesi. Olen tulossa luoksesi. Odota vielä hetki niin me pystymme oleman yhdessä ikuisesti.

Sinun nyt ja ikuisesti,

Vasili

Misha, minä rakastan sinua